torstai 2. heinäkuuta 2015

Ihan ite tehty

Ötökkämyrkky siis. Paarmat on nimittäin ärsyttäviä ja ratsastan mieluusti ilman näitä siivellisiä kavereita. Ne häiritsevät Hewin keskittymistä ja koska haluan rennon ja töihinsä keskittyvän ratsun olen valmis panostamaan oikean mielentilan säilymiseen koulutusvaiheessa.

Olen sen verran tutustunut kaupasta ostettaviin ihmeaineisiin että uskon pystyväni tekemään vähintään yhtä huonosti pelittävän liuoksen itse. Tuumasta toimeen eli pullosta etikkaa ja vettä sekaan. Puolen litran limsapullo, noin 2 cm etikkaa pohjalle ja loput vettä. Siihen vielä ripaus sitruunaa ja siinä se on. Ai että toimiiko? Kyllä....kai.

Kun laitoin Hewiä kuntoon pyöri ympärillä about 20 paarmaa. Suihkutettuani jalkoihin, selän päälle ja mahan alle ainettani tapahtui jotain. Paarmat hävisivät! Yksi pyöri vielä jonkin aikaa hevosen ympärillä kiroillen mutta päätti häipyä sekin :)

Nii että kuin pitkään vaikuttaa? En tiedä mutta ainakin puolen tunnin ratsastus sujui rauhallisesti hommiinsa keskittyvän ratsun kanssa. Huom! Jos kokeilet tätä kotona älä missään nimessä suihkuta purtuihin kohtiin, kirvelee.

Ratsastuksen jälkeen otettiin suihku ja hankittiin luonnollinen ötökkäsuoja. Harmi kyllä savea ei ollut mutta auttaa se hiekassa piehtarointikin kai jonkun verran.
Sitäpaitsi on hyvää jumppaa hevoselle kun se joutuu paarmoja hätistelemään taivutellen kaulaa ja runkoa sekä saa häntäkin liikettä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti