tiistai 23. tammikuuta 2018

Ota kiinni jos saat

Pariin vuoteen se ei olekaan viitsinyt tätä showta esittää vaan tulee yleensä portille kiltisti. No, aina joskus sitä pitää näköjään kokeilla.
Hauskaahan tuolla tuntui olevan, ihan sellainen tunne että sitä nauratti yhtä paljon kuin minua.
Periksi en antanut joten Hewin täytyi taipua










sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Loppuviikko

Kivasti tuli tota lunta ja ajopaikat senkun paranee. Harmi vaan että tauti iski jälleen. Köh, köh ja räkää valuu. Ei kuumetta. Se tietää sitä että kevyttä jumppailua siihen asti kunnes helpottaa.

Toi hevonen on kyllä uskomaton ton terveytensä kanssa. Kai noi on sit ohi kun ikä tulee täyteen ettei enää radoille ole asiaa. Ehkä se sitten on kerännyt vastustuskyvyn kaikkia variaatioita vastaan.

Vaan näillä mennään mitä on saatu.

Tänään oli sitten kevyt ratsuilupäivä, mielellään tuo liikkui ja oli tyytyväisen oloinen että pääsi hommiin.








tiistai 16. tammikuuta 2018

Alkuviikko

sunnuntai


                                                                      maanantai
                                       
                                                                        tiistai
 

perjantai 12. tammikuuta 2018

O.T.E.-hieronta eli lihaskalvokäsitely

On se vaan jännä miten jotkut osaa hommansa. Vieras ihminen tulee, ei mitään ennakkotietoja hevosesta. Pistää sormet hevoseen ja kertoo että täällä on vanha revähtymä jossa on arpeutumia ja kiinnikkeitä. Revähtymän tiesin mutta olin olettanut että on jo menneen talven lumia.
Joopa, sieltä taisi löytyä selitys kaarreongelmille. Sikäli hyvä että vaiva(t) on hoidettavissa :)











torstai 11. tammikuuta 2018

Huppumuotia by Hewi

Kaunista on kun huurre koristaa puita. Ollaan siis päästy motarin viereiselle ISOLLE pellolle. 
On kyllä lääniä päästellä eikä Hewiäkään enää jännitä läheinen moottoritie.


Hewin mielestä huppu on just hyvä näin, puolessa välissä lenkkiä ravisteli sen tuohon asentoon.
Oletin että pysyy päässä kun lisäilin kiinnitysnauhoja.


keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Lihasten huolto viikko

Tänään perinteistä hierontaa ja perjantaina vielä tulossa lihaskalvojen käsittely













sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Vuoden eka

On ajeltu joka toinen päivä ja tänään olikin sitten taas Minnan vuoro liikutella Hewiä.
Parjantaina ajettu hikeen ja jo eilen lauantaina se vihjaili että tarttis vähän päästä joten tänään aloitettiin juoksutuksella. Kun lepakot oli korvien välistä vapautettu niin olikin taas nöyrä ratsu.