perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kaikenlaista hömppää

Joskus sitä pitää keksiä erilaista puuhaa :) Hewi ei kyllä ollut pressusta millänsäkään. Ei paljon heiluttele mokomat jutut.
Sen juoksuttaminen on nykyään melko helppoa. Ei tarttee liinoja eikä muitakaan hilavitkuttimia. Suunnat ja askellajit vaihtuu pelkällä käskyllä ja viittomalla. Pysähtyykin sanallisella infolla.


 


lauantai 20. kesäkuuta 2015

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannusta

Tämä keskikesän juhla jää muistoihin maininnalla; Niin kylmä että Hewiäkin paleli. Totta se on, eilen piti ottaa herra buudeli sisälle talliin yöksi. Ei antanut sydän periksi kun toinen värisi laitumella sateessa. Toki olisi voinut loimittaa mutta kun naapurikin oli jäässä niin laitettiin talliin molemmat.
Tyytyväisiä olivat olleet :)

Jotain "uutta" tuli hankittua. Vaikea harrastaa jos ei ole kuljetuskalustoa. Tai siis helpompaa kun on oma,  vanha mutta toimiva löytyi Imatralta

                                         Karlos testaa ja hyväksytty on


lauantai 13. kesäkuuta 2015

intoa täynnä

Käytiin Kouvolassa. Alunperin piti mennä Loviisan radalle mutta siellä olikin teletapit juoksemassa kilpaa.

Olihan Hewissä taas ruutia, ekat kolme kierrosta mitkä piti olla vaan verkka-hölkkää mentiin rapsakkaa ravia. Valjastaessa jo huomasi että pojalla on meno päällä.. Ihan kiva miettiä siinä kärryillä että mihinhän ne jarrut jäi. No, kun pahimmat höyryt oli päästelty niin saihan sen taas penkin ja ohjan väliin. Mutta, kivahan se on että on haluja juosta ;)
 13 km tuli mittariin ja Hewi oli sitä mieltä että olishan tuota voinu kauemminkin jatkaa. Yksi varsa kävi radalla samaan aikaan mutta ei siitä oikeen juoksukaveriksi ollu.

Kaarteisiin olin nyt erittäin tyytyväinen.











torstai 11. kesäkuuta 2015

Hei laukkaa ratsu reima...

Totta se on, ekat laukat selästä :) Tuntuu toimivan samat systeemit hevosille kuin koirillekin. Ensin sain muutamana päivänä liinassa juoksuttaen laukat nousemaan ja tänään kokeilin samaa ratsain. Samassa kohdassa tietenkin ja sieltähän ne löytyi. Molempiin suuntiin ja myötälaukatkin vielä. Ei montaa askelta mutta tästä on hyvä jatkaa :) Laukka on rauhallinen ja myös nosto onnistui ilman kaahotusravia.

Pohkeenväistön ekat askeleet on myös otettu eli väistätetty takaosaa. Oikealle väistää vaikka tunnin ja hyvin mutta  vasemmalle...huh-huh. No, avustajan kanssa sen saa kyllä väistämään myös oikeaa pohjetta.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Balettia radalla

Käytiin taas. Nyt ajettiin taas astetta kovempi reeni, ihan hyvältä vaikuttaa.


                                         mörköjä maassa




maanantai 1. kesäkuuta 2015

1, 2, IRTI!

Ei siis vielä sitä litaniaa jossa viimeinen sana on AJA :)

Sunnuntaipäivä aloitettiin kouluvalkulla, kiitos taas Minna Kemppainen. Taas saatiin hyviä vinkkejä miten edetään.



Valkun jälkeen hevoset pääsivät laitumelle.




                                       Hewi löysi tyttöystävän
                                         Tää on mun, tää on mun
                                           Wau mikä neito

Hewin 2 ruunakaveria saavat seurustella keskenään, herra hännystelee vaan Alli-tyttöä :)

Video jonka kuvasi Fanni Snellman https://youtu.be/mQz-YvEcGaQ