lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappuhiitti

Loviisassa pitkästä aikaa :) Rattaille kysyin Keskitalon Teemun kun edelleen olen sitä mieltä että ammattilaiset osaavat ajaa paljon paremmin kuin minä :D
15 kilsaa tuli mittariin, hiittikierrosten jälkeen hetken palauttelu ja sit muutama veto päälle. Vedoissa maksimivauhti oli 1.25. Hyvin hölkki menemään alkukierrosten mainostenlukuhetkiä lukuunottamatta. Kun jutut oli tuijoteltu niin sitten malttoi keskittyä itse hommaan.










sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kopin tuunausta ym.

Koppia vähän tuunailtiin, tietävät nyt sitten kaikki mikä hevonen on radalle tulossa :)

Tais olla vaan tekstityyppi väärä tai jotain kun perjantaina radalle lähtiessä Hewi yritti ihan vakavissaan ehdotella ettei mene koppiin. Meni sit kuitenkin  mut radalta lähtiessä kokeili taas. Markon ja Hennan avustuksella lastautui huomattavasti nopeammin kuin kotipihalla. No, tollanen ryttyilyhän tietää koppireeniä...lauantaina lastattiin viisi kertaa, viimonen lastaus meni jo sinnepäin kuin pitää.
Radalla Hewi osasi edelleen ravata, hiitti kulki aikaan 30 (2,5 kierrosta). Viimeksi oli kellottanu 37 eli kiristetään tahtia pikkuhiljaa.

Sunnuntaina oli hammashuollon aika. Juuri sopivasti, nimittäin piikkejä oli taas tulossa. 5 kk on siis sopiva väli.

Kuvat perjantailta alla ja kännyvideo tässä




lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kevättä kavioissakin

Ratakäynnin jälkeisenä päivänä (torstaina siis) palauteltiin ratsain. Tunti kuviokelluntaa eli väistöjä, voltteja, laukkoja. Hewi oli oikeinkin hyvä, ei painanut edellinen päivä.

Perjantai oli vapaapäivä, mullakin.

Tänään tarhasta haettaessa oli niin paljon virtaa että piti esittää kevättanssi; pukkihyppy, sivuloikka, laukkaa ja ravia ja taas loikkia ennen kuin malttoi tulla riimuun. Kentällekin piti vielä päästää esiintymään  ennen valjaisiin laittoa. Vaikuttaa ihan terveeltä nuorelta mieheltä :)

Itse ajelu meni ihan kivasti, pellolla rauhallista hölkkää ja takas tullessa tiellä pätkä rapsakampaa ravia. 6 kilsan lenkki.
Melassivesi ääntä kohti ja tarhaan tyytyväinen hevonen.



Huomenna jatketaan...

torstai 7. huhtikuuta 2016

Viikon puuhailuja

Kelit on olleet makeita, aurinko on hellinyt ja kevät tuntuu etenevän. Sivutiet on valitettavasti vielä siinä kunnossa että ajeluille ei ole päästy mutta ratsasteltu on pellolla ja kentällä. Pellolla tuolle on saanut edes pintahien :) Välillä retkeilty ihan talutellen.




Radalla käytiin keskiviikkona eli eilen. Sain kaveriksi Mirkan joten päästiin ihan vaan käymään, ei tarvinnut yökylään Hewiä viedä. Hetki herraa kyllä lastattiin, seisoskeli vaan sillalla ja katseli maisemia. Loppujen lopuksi vaihdettiin Mirka etupäähän ja itse kävelin taakse antamaan kehotuksia. En kyllä ehtinyt kuin sanoa että alahan mennä kyytiin niin johan liikahti :) Ekaa kertaa ajoin itse auto-koppi yhdistelmän radalle ja hengissä selvittiin. Marko puikkoihin ja kevyelle hiitille. 1,37 oli hiittikierrosten keskinopeus. Nätti ravi ja tyytyväinen hevonen.
Polarin kertomaa täältä ja videonpätkä täällä