maanantai 10. lokakuuta 2016

Kokeiltiin

Nyt päästiin jo koelähtöön asti vaikka perjantaina epäpuhdasta hevosta katsellessa meinas ihan kyyneltä pukata silmäkulmaan. En kuitenkaan vieä klikannut poissa-ilmoitusta vaan päätin että katson lauantaina miltä näyttää. Laseria ja arnikaa, takaisin tarhaan ja lauantaina ihan puhtaasti liikkuva hevonen, jes!

Sunnuntaina sitten olikin niin paljon virtaa vastassa että piti höyryt päästellä kentällä ennen puunausta ja lastausta. Muutama kevätjuhlaliike ja hiukan reipasta liikettä auttoi selkeesti.

Radalla ensin tunnistukseen jossa herra Hewi aiheutti ihastuneita huokauksia olemuksellaan ja valkoisilla sukillaan. Suitsia laittaessani huomasin turparemmin puuttuvan. Apu oli onneksi lähellä, Nyyti lainasi puuttuvan remmin, kiitos.

Carita ilmaantui ajoissa paikalle ja vielä lämmityksen jälkeenkin halusi kokeen ajaa :)
Hewi käyttäytyi erinomaisesti koko ajan, lähtökin onnistui vaikka ekalla kerralla ei matkaan päästykään. Uusintakin onnistui ja alku näytti oikeinkin hyvältä. Mutta sitten tuli kaarre ja hyppy laukalle. Nopeesti antoi laukan pois mutta seuraavassa kaarteessa uusi laukka. Senkin antoi alas hyvin mutta aika ei riittänyt hyväksyttyyn suoritukseen, 27,1.
Pieni kolhu vasemmassa takajalassa vuohisen alapuolelta löytyi, liekö se syynä. Tai sitten ei.
Mutta, kerrankin pääsi juoksee porukassa :) Hyvä reeni, ei kun katsomaan seuraavaa mahdollisuutta. Hevonen tuntuu olevan kunnossa, vauhti riittää kyllä ja palautuu hyvin.
Ketkä haluaa videon katsoa niin sehän löytyy täältä

Ja sit tietty ne kuvat











8 kommenttia:

  1. Hewi oli helppo tunnistaa videoltakin sukkiensa ansiosta. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä jännitetiin Hevin ajoa ,ei mitään kommelluksia ollut. Hyvä oli esiintyminen. Onnea ensikerralla.

    VastaaPoista
  3. Jännää oli meilläkin :) Kiva kun pystyy muillekin antamaan elämyksiä.

    VastaaPoista
  4. Kiva on ollut seurata Hewin edesottamuksia...
    Siitä ei kuitenkaan taida tulla nykyisellä meiningillä muuta kuin hienoisella huumorilla otettava ravikilpuri -jos ja kun se koelähdön hyväksyttävästi suorittaa.
    (Ja ikäänsä nähden se taitaakin olla jo "se juna meni jo"-luokkaa.)

    Mutta hevot on vaan jotain niin mainioita otuksia!

    Lupsakoita hetkiä teille hevostelun pariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai siitä kukaan elitloppet-voittajaa odottanutkaan? Et kai sinäkään?
      Onko meidän meiningissä sitten joku mielestäsi pahasti vialla? Kerro ihmeessä mielipiteesi, voidaan sitten yrittää parantaa otetta :)
      Tottahan se on että monet tuon ikäisten junan matkustajat on olleet määränpäässä jo pitkään, joko kuopassa, siitoksessa tai ratsuina. Harmillista tietty ettei tälle kukaan aikoinaan lippua ostanu :D Mutta mainio se on kyllä ja huumoriakin löytyy...näillä mennään mitä on annettu ja edelleen nautitaan matkasta ;)

      Poista
    2. Eihän näille munattomille pitäisi mitään vastata... ei taida olla keltään pois tälläinen huumoriharrastus. Lähtökohdat huomioiden niin pistää vaan paremmaksi.

      Poista
  5. Jopas on jollain mielenpäällä kertoa asiansa. Hewi on osoittautunut oivalliseksi tutustumismatkaksi projektista ravihevoseksi. Se on kestänyt mainiosti aikuisiän ajo-opetuksen, valmennuksen abc;n, omat ajoharjoitteet, valmennusopit jne. Ja kun kyseessä on aikuinen valmiiksi kasvanut hevonen niin ei ole edes opettelunjalkoihin pilattu yhtään varsaa. Ei luulisi kenenkään mahaa närästävän tällainen tutustumismatka raviurheiluun. Hatunnosto Tuulalle ja Ristolle yhden hevosen elämänpelastamisesta ja sen laadukkaasta hoidosta ja valmennuksesta. Pääsy koelähtöön asti on vaatinut valtavasti työtä ja kunhan ensimmäinen oikea startti pääsee maaliin, on se kruunu koko matkalle! Jatkakaa hyvää työtä 💖

    VastaaPoista
  6. Hienoa Hewi-team :) Alkuvaiheista asti seurannut tätä hyvän mielen projektia, sellaisen se on minullekin täysin sivullisena tuonut. Harrastuksena tämä lie alkanut ja sellaista kai edelleen, ei ne tulokset vaan ne elämykset! Moni pidempäänkään raviharrastanut ei saa hevostaan kokeeseen asti noista lähtökohdista, miksi aloittelevamman pitäisi jotenkin nolostellen pysytellä poissa radoilta? Hyvä vaan että hevoset ja laji kiinnostaa! Terveitä päiviä ja uudestaan vaan viivalle! Go Hewi :)

    VastaaPoista