Niin se on, tänä vuonna ei tule enää juttuja eikä kuvia, ensi vuonna jatketaan :)
Eilen ajettiin pintahikeen. Sen päälle nautiskelua; melassivettä, piehtaroimaan hankeen ja sitten karsinaan turpeeseen. Oli kyllä nätti poika kun karsinasta otti :) Harjaus, loimitus ja pihattoon.
Tänään oli puuhastelupäivä. Kentällä hieman irtona juoksutusta ja komiasti tarjosi mullekin takakavioita :D
Hewi ei osunut minuun mutta mun pitkä pikkusormi osui siihen.
Irtomatsin jälkeen mentiin puomien yli ja sitten "tikkaiden viereen", ensin hiukan tutkittiin ja kolisteltiin. Sitten hevonen siihen viereen seisomaan, minä tikkaille ja rapsuttelin sekä silittelin selkää. Siinähän se seisoi kuin kunnon ratsun alku ainakin. Tuskin olisi mitään sanonut vaikka olisin selkään asti mennyt, jätin asian nyt kuitenkin vielä tähän.
Illaksi ja yöksi jätettiin Hewi tallin viereen katoksen omaavaan tarhaan. Jos paljon paukkuu ja sihisee niin ei tarvii pojan yksikseen pihan perällä olla. On kaverit vieressä.
"Muutama" kuva :)
Joku kiskoo mua hännästä
Hewi levitoi :)...
Huti meni, Hewin potkut siis. Minä kyllä osuin
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
maanantai 29. joulukuuta 2014
Rapsakka keli
Pakkasta -20 joten ei ajettu tänään. Sen sijaan napattiin syväjäässä oleva Hewi hetkeksi irtojuoksutukseen. Tallin kautta mentiin, laitettiin yksi kerros eli fleece toppaloimen alle, jospa puudeli nyt tarkenis huomiseen asti kun ilma taas lauhenee :) Irtojuoksutus olikin hyvä idea, ja tarpeellinenkin. Mulle ei kavioita tarjoiltu mutta Ristolle vastas pukittamalla kohti. Sit saikin poika juosta :D Pari kertaa kokeili, kolmannella liikkui ilman vastalausetta.
Itse kun juoksutin niin jopa suunnanvaihdot onnistui "oikein päin" eli pää mua kohti käännyttiin.
Hieno laukka sillä on ainakin noin vapaana juostessaan, ei mikään lämppäri-malli jossa takajalat ei tiedä mitä etujalat tekee vaan ihan hyvä tahdikas askellus.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Turpa huurussa
Eilen oli luppopäivä, taluteltiin vaan tontilla. Hiukan liinan päässä kävelytin pelolla ympyrää, hyvin tuo tuntuu ymmärtävän juoksutuksenkin.
Tänään sitten ajettiin pellolle lingotulla radalla kevyttä hölkkää. Muutama kilsa tuli jolkoteltua. Okei, pari pientä vauhtipätkää otettiin väliin. Saatiin yksi ekakertalainen tallin pihalta kyytiin, Fanni sai hiukan tuntumaa vauhtiinkin ;)
Risto sai tänään laittaa Hewille riimut päähän pihatossa ja taluttaa sen pihalle. Valjastaminen, harjaus ja jalkojen pesu onnistuu entiseltä hevosten pelkääjältä jo tosi hyvin. Hevosmies :)
Jalat ollaan kylmätty näin pakkasilla siten että kastellaan ne, kun jää ulos kuitenkin niin siinähän ne kylmääntyy.
Hewi tuntuu viihtyvän pihatossaan todella hyvin, karsinaan kun sen laittaa hetkeksi kuivahtamaan niin mielellään kyllä turpeessa piehtaroi mutta ei se sinne haluaisi jäädä.
Kuvat (c) Fanni Snellman, kiitos

perjantai 26. joulukuuta 2014
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
tiistai 23. joulukuuta 2014
Erilainen päivä
Tänään kokeiltiin mitä tapahtuu kun laitetaan satula selkään ja kävellään kentällä. Ei ongelmia, tietenkään. Ei reagoinut toiseen hevoseenkaan mitenkään negatiivisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)