tiistai 6. syyskuuta 2016

koelähtö peruttu

Hewin osalta. Tänä aamuna kun menin viemään hevoset ulos kuului sen karsinasta köh.
Olenkin ihmetellyt sen rauhallisuutta ja tietty jo epäilinkin että joku on pielessä.

Palaamme asiaan kunhan tervehdytään. Timjamit ostettu ja toivotaan että tauti helpottaa nopeesti.

tiistai 30. elokuuta 2016

kohta ollaan jännän äärellä....

Joskushan se on vaan uskallettava joten
juu-u, ilmo laitettu. Kuskiksi kysyttiin Caritaa.

Hewi on aloittanut valmistautumisen; on kuunneltu musiikkia kännykästä kuten juokse sinä humma...päivänsäde ja menninkäinen..luvassa on vielä we are the champions, simply the best, we will rock you yms. Tää on siis uusi valmennusmetodi :D

Tänään kävi Sari hieromassa, valjaisiin laitetaan vielä muutama kerta ja hiitilläkin käydään tällä viikolla. Siihen lisäksi vähän jumppaa ja laseria.
Hewi on vireä ja intoa täynnä, olemus on sellainen kilpahevosmainen.

Näillä siis mennään kohti tavoitteiden ensimmäistä askelmaa, pitäkää peukkuja :)

perjantai 26. elokuuta 2016

Vaihteeksi Kouvolassa

Ihan kivasti hölkkäili, tällä kertaa oli kaverikin samaan aikaan. Tosin kilpailusuuntaan ei toinen kuski kääntynyt joten sinne sai Hewi juosta yksin. Hyvältä näyttää ravi ja mielellään menee, käskeä ei tartte.










maanantai 22. elokuuta 2016

Laseria

Tänään oli sitten taas huoltopäivä. Ostettiin oma laser jotta saadaan helposti ja tarpeeksi usein hoideltua.
Molemmista etujaloista tuli selkeet reaktiot, haukottelua, kielen liikuttelua, meikäläisen höpläämistä (hoitoa siis mullekin) ja sitten hetken päästä melkoisen rentoa oloa. Pari kännykkäräpsyä todisteeksi






sunnuntai 21. elokuuta 2016

Pyörä pyörii taas

On ajeltu pellolla hölkkää, radalla hölkkää, välillä vähän tuupattu selästä käsin ja tänään ajettiin sitten radalla hengitys auki. Kulkee taas :) ainakin hetken...

Jänniä noi hevoset kun omivat tavaroitaan, kuten traikkua. Ratatallin pikkuponivarsa vähän kokeili miltä tuntuu mennä traikkuun sisään niin Hewihän sai katoksessa melkein raivarin. "MUN koppi, siel on MUN heinät! Toi menee sinne, tehkää ny jotain!" Onneks on kestävät riimut ja ketjut :D









keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

lomailua

Hewi on ollut nyt sattuneesta syystä kevyellä, kahteen viikkoonhan ei hiitille saanut mennä. On sitten kävelty sekä aisoissa että ilman ja hengailtu ihan urakalla. Humppatukkaa ei tunnu haittaavan, sopivasti sattui nää helteetkin :)
Tuossa kun on noita piknik-retkiä sen kanssa tullut tehtyä niin huomasin taas että Hewi ehkä kuvittelee olevansa orava. Se nimittäin syö kuusenkäpyjä. Ihan oikeesti se suorastaan ilahtuu löytäessään kävyn ja rouskuttaa sen hyvällä halulla. Onko muiden hevosilla samanlaisia outouksia?

On me opeteltu yksi uusi temppu, kun itse koukistan jalkaa niin Hewi tekee saman. Sirkusura on siis lisätty eläkevuosien vaihtoehtoihin :D
Sehän jo osaa kumartaa, seurata vapaana vaikka miten päin, peruuttaa käsimerkistä, pukkailla palloa päällä sekä nyt myös jaloilla. Juoksutuskin sujuu ilman liinaa ympyrällä.

Itse ollaan käyty raveissa Loviisassa. Risto on hoidellut radan portteja ja minä olen nyt katsellut touhua tuomaritornista käsin (sihteerikön hommia opetellut). Ihan mielenkiintoista päästä seuraamaan tuomareiden työskentelyä, on se tarkkaa hommaa. Lähdöt katsotaan nauhaltakin vielä moneen kertaan että varmasti tulee oikeat merkinnät.
Ai että miten mä olen sinne torniin päätynyt? Tuli liityttyä tuossa talvella Loviisan ravinaisiin ja sitä kautta tietysti pääsi radalle tekemään hommia. Radan kunnostustalkoisiin oltaisiin kyllä osallistuttu keväällä muutenkin. Kun kerran siellä käydään reenaamassa niin on kivempi mennä kun on jotain tehnyt radan eteen ;)